Ruoka ja ravitsemus

Ruoka ja ravitsemus

Maittava ja ravitseva ruoka kuuluu iäkkään ihmisen hyvään elämään. Monipuolinen ruokavalio auttaa pysymään terveenä ja virkeänä sekä tukee kotona asumisen mahdollisuuksia. Siksi onkin tärkeää huolehtia, että ruoasta saa riittävästi energiaa, proteiinia sekä ravintoaineita. Päivittäin on hyvä syödä säännöllisin väliajoin.

Maukkaan ja ravitsevan ruoan lisäksi on ikääntynyt tarvitsee päivän aikana noin 1-1,5 litraa nesteitä eli 5-8 lasillista juomaa (esim. vettä tai maitoa). Juomat voivat olla nesteen ohella myös hyviä ravintoaineiden lähteitä ja välipaloja.

Kannattaa hyödyntää kauppojen valmisruokia tai puolivalmisteita, mikäli ei jaksa valmistaa ruokaa alusta asti itse. Tuore salaatti ja raasteet sopivat hyvin valmisruokien kaveriksi.

Myös erilaiset lounasravintolat ja kahvilat tarjoavat eläkeläisille edullisia lounaita.

Tulosta tämä sivu